Tuemme kotona asumista tuottamalla sosiaalihuoltolain mukaisia arvonlisäverottomia, kotitalousvähennyskelpoisia tukipalveluja.
Voit tilata meiltä tukipalveluina mm. siivousta, pyykkihuoltoa, kauppa- ja asiointiapua, ulkoilu- ja saattajapalvelua sekä hoivapalveluja. Palvelun tarve voi aiheutua muun muassa sairaudesta, vammasta, ikääntymiseen liittyvästä toimintakyvyn alentumisesta tai lasten ja nuorten hoitoon ja huoltoon liittyvistä syistä. Arvioimme palvelun tarpeen yhdessä asiakkaan kanssa ja teemme palvelusopimuksen.
Bionella Oy on liittynyt palveluntuottajarekisteri Soteriin ja ylläpitää omavalvontasuunnitelmaa.
Palvelusetelin myöntää asiakkaalle Ekhva palvelutarpeen arvioinnin jälkeen. Asiakas valitsee haluamansa palvelusetelituottajan. Palvelusetelillä ostettavat palvelut määritellään palvelusetelissä ja eri palveluntuottajat tuottavat eri palveluita. Asiakas tekee sopimuksen omien tarpeidensa mukaan. Palvelusetelipalveluista ei voi tehdä kotitalousvähennystä.
Alla tarjoamamme palvelusetelipalvelut.